Yhtenäisyyden voima – paluu perusasioihin

Sisäisen auktoriteetin evankeliumi ja aikamme valonkantajat

Historiassa on hetkiä, jolloin ihmiskunta muuttuu hiljalleen omalla painollaan niiden yksittäisten persoonien vaikutuksesta, jotka toteuttavat aidointa itseään ja ovat antaneet vallan sisäiselle auktoriteetilleen ja elävät sen ikivanhassa, vakaana sykkivässä rytmissä. Nämä ovat valonkantajia – miehiä ja naisia, jotka ilmentävät älyllisen yhtenäiskentän olemusta jo pelkällä läsnäolollaan. Astuessaan tilaan he muistuttavat muita siitä, mikä on mahdollista: että selkeys, arvokkuus ja säteilevä voima ovat ulottuvillamme.

Näiden valonkantajien olemuksesta säteilee hiljainen, erehtymätön ”minä olen” -läsnäolo – ei filosofian tai hengellisen keskustelun kautta, vaan sen kautta, miten he rakentavat elämäänsä sisältä ulospäin. Nämä henkilöt eivät puhu I AM -läsnäolosta; he ruumiillistavat sen. Heidän elämänsä osoittaa, että identiteettiä ei määritä olosuhteet, vaan sisäinen suuntautuminen, josta käsin toimitaan. Jokainen heistä rakentaa elämäänsä omista lähtökohdistaan käsin. He eivät odota, että joku antaa heille voimaa. He ovat voima itsessään. Heidän johdonmukaisuutensa valaisee sekasortoisen maailman.

Epäjohdonmukaisuuden arkkitehtuuri: kun ego syrjäyttää sisäisen auktoriteetin

Yhteiskunnan kaoottisuus ei johdu monimutkaisuudesta. Se johtuu hauraista egoista, jotka peloissaan – pelko hallinnan menettämisestä, pelko jäädä varjoon, pelko tulla syrjäytetyksi – luovat hierarkkisia järjestelmiä järjestyksen ylläpitämiseksi. Tämä dynamiikka ei ole kulttuurisidonnainen. Se on yleismaailmallinen psykologinen malli, joka tuudittaa ihmiset väärään turvallisuuden tunteeseen. Keinotekoiset järjestelmät eivät tuota johdonmukaisia tuloksia, mikä on niiden alkuperäinen tarkoitus.

Ne synnyttävät byrokraattisia järjettömyyksiä, epäjohdonmukaista logistiikkaa ja päätöksiä, jotka suojelevat pikemminkin valtaa kuin ihmisiä. Väärät ihmiset eivät saa sanoa oikeita asioita. Oikeiden ehdotusten on näytettävä tulevan ”oikealta” taholta; innovatiivisuus estyy kun jollakin on tarve suojella omaa tärkeyden tunnetta. Pelossaan tulla syrjäytetyksi johtajat eivät palkkaa itseään pätevämpiä työntekijöitä.

Yksi maailmamme hiljaisista, sekasortoa aiheuttavista epäjohdonmukaisuuden lähteistä on sanattomat sopimuksemme ja se, miten huomaamattamme vähättelemme ihmisiä. Keskitymme näkyviin rajoitteisiin ja pintakerroksiin jättäen huomiotta ihmisten todellisen läsnäolon, osaamisen ja potentiaalin. Toimittajat kirjoittavat sensaationhakuisesti asioista, jotka poikkeavat omasta normaaliuden käsityksestä jättäen ydinasiat huomiotta, osoittaen siten oman näköalattomuutensa. Lääkärit ja terapeutit supistavat yksilön koko tarinan lääketieteelliseksi lausunnoksi korostaen puutteita ‘normaaliuteen’ nähden. Tämä näkökulman kaventaminen sokaisee meidät kaiken perustana olevalle ”minä olen” -läsnäololle – sisäiselle suuntautumiselle, josta elämä rakentuu. Kun katsomme lokeroiden tuolle puolen, näemme asioiden ytimeen.

Yhtenäiskentän hiljaisuus ennen manifestaatiota

Tämä asioiden ydin on yhtenäiskentän hiljainen, mitäänsanomaton tavallisuus. Riippuen kunkin yksilön rationaalisen mielen käsityskyvystä koemme tämän hiljaisuuden eri lailla. Toisilla ajatukset alkavat pyöriä päämäärättömästi, sillä oma kenttämme liikkuu etsien väyliä linjautua yhtenäiskenttään. Tämä sisäinen myllerrys ei ole sekavuutta; se on merkki mielen hiljaisesta uudelleen kalibroinnista, joka edeltää uutta ilmentymistä. Tämä hiljainen vaihe ilman selkeää kiintopistettä tuntuu usein pysähtyneisyydeltä tai suorastaan takapakilta.

Egomieli, joka ei siedä epätietoisuutta ja haluaa säilyttää kontrollin tunteen kiirehtii täyttämään tyhjyyden tulkinnoilla – hengellisillä merkityksillä, psykologisilla selityksillä tai tutuilla kolmiulotteisilla tarinoilla. Mutta sen määritteleminen, mistä meillä ei vielä ole sisäistä tietoa, on itsessään merkki epäjohdonmukaisuudesta. Todellinen johdonmukaisuus on kyky säilyttää mielen selkeys epävarmuudessa.

Yhteytemme yhtenäiskenttään ei katkea, vaikka tunnustaisimme egotietoisuuden – rationaalisen mielen – tasolla oman epätietoisuutemme. Päinvastoin: Selkeä ‘en tiedä’ on syvemmällä tasolla merkki johdonmukaisuudesta. Kun todellinen minämme lepää hiljaisessa luottamuksessa siihen, että kaikki etenee omalla painollaan niin kuin pitääkin oman sisäisen johdonmukaisuuden vuoksi, se on suvereenisuutta, joka sallii kentän liikkua pakottamatta siihen merkityksiä, jotka ovat oman rationaalisen mielen tulkintaa todellisuudesta.

MINÄ OLEN kuka olen

Tämä yhtenäiskentän I AM olemus on universumin horjumaton keskus, joka on aina ollut olemassa. Tunnemme sen linjautumalla intuitiiviseen elämän virtaan, johon meillä on yhteys vilpittömimmässä sydämessämme. Se on havaittavissa erämaiden äärettömässä hiljaisuudessa, jossa aika pysähtyy ja maailman huipuilla, joissa tunnemme oman pienuutemme kun ilma on ohutta ja horisontti levittäytyy silmänkantamattomiin. Se on tunnettavissa äärettömän kylmissä (tai kuumissa) asuinympäristöissä, jossa pelkkä ulkona olo on elämän ja kuoleman kysymys. Noissa maisemissa, joista melu ja odotukset on riisuttu, elämän perusolemus tulee näkyväksi. Siitä tulee kumppani. Siitä tulee sisäinen kompassi.

Valonkantajien valovoimaisuus

Yhtenäiskentän horjumaton keskus on erityisen selvästi havaittavissa ääriolosuhteissa elämänsä rakentaneissa persoonallisuuksissa, jotka ovat lunastaneet oman itsenäisyytensä toteuttaen aidointa itseään elämänsä päähenkilönä. He eivät ole odottaneet optimaalisten olosuhteiden ilmenemistä, eivätkä toisten lupaa toteuttaa aidointa itseään. He ovat yksinkertaisesti kartoittaneet tilanteensa ja käytettävissä olevat resurssinsa ja ryhtyneet käyttämään niitä.

He navigoivat ulkomaailmassa yhtä sujuvasti kuin sisäisessä maailmassaan ja osoittavat siten että olemuksemme eheydessä ei ole kysymys fyysisistä kyvyistä, aistien toimintakyvystä tai ulkoisesta käyttäytymisestä. Se on ulkoisista olosuhteista riippumaton läsnäolo. Hiljainen tasapaino ihmisen sisimmässä. Identiteetti, joka tunnistaa resurssinsa ja jota eivät ulkoiset rajoitukset tai viiden aistielimen havainnot määritä.

Elämät, jotka laajentavat käsitystämme mahdollisuuksista

Olen kirjoittanut useista näistä ‘oudoista linnuista’ aikaisemmin. Li Ziqi – tosielämän prinsessa – saa tehtäviinsä antautumisellaan jokaisen venyttämään omia käsityksiään siitä, mikä on mahdollista. Hänen läsnäolonsa muuttaa arkipäiväiset askareet runoudeksi. Sabine Becker, joka syntyi ilman käsiä, pujottaa langan neulansilmään varpaillaan ja ompelee niin tarkasti, että se laajentaa käsitystämme siitä, mihin ihmiskeho kykenee.

Entä sitten Nick Vujicic, joka syntyi ilman raajoja ja joka on vastoin kaikkea todennäköisyyttä rakentanut täysipainoisen elämän omista lähtökohdistaan käsin. Hän on maailmanlaajuisesti tunnettu elämäntaidon valmentaja kotipaikkanaan Texas, missä hän elää vaimonsa ja neljän (2017) lapsensa kanssa.

Viiden aistin ulkopuolella oleva havainto

Carly Fleishmann vietti lapsuutensa suljettuna omaan tavoittamattomaan maailmaansa kun hänen kehonsa kamppaili aistien ylikuormituksen kanssa, kunnes hänen sisäinen olentonsa löysi tiensä ulos tietokoneen näppäimistön kautta – paljastaen voimaa pursuavan sisäisen elämän, joka oli aina ollut läsnä. Leslie Lemke, joka syntyi keskosena, jonka silmät jouduttiin poistamaan hänen ollessaan lapsi ja joka oppi kävelemään vasta 8-vuotiaana, löysi eräänä yönä tiensä pianon ääreen ja soitti radiosta kuulemansa Tsaikovskin konserton, ikään kuin musiikki virtaisi suoraan läsnäolosta itsestään.

Kirjoitin yli vuosikymmen sitten aurinkoenergiaäideistä, lukutaidottomista kehitysmaiden naisista, jotka pelkän tunneälyn turvin oppivat valmistamaan aurinkoenergialamppuja. Vaatimattomissa työpajoissa he juottivat johtoja virtapiireihin tuoden siten kirjaimellisesti valon yhteisöihinsä. Nämä Barefoot Collegen Solar Mamas -ryhmän jäsenet aloittavat koulutuksensa nauramalla omille vaikeuksilleen lausua työkalujen nimiä ja vitsailemalla, että he ”voisivat yhtä hyvin olla kuuroja”. Ja sehän on totta: Kuurous ja sokeus ei estä oman itsen toteuttamista. Hyvä esimerkki tästä on kuuro räppäri-muusikko Signmark. Tai sokea opiskelija Sabriye Tenberken, joka kehitti ‘vahingossa’ tiibetin kielen braille -pistekirjoituksen lähtökohtanaan oma tilanne kun hänen piti kehittää keino oppia kieli.

Sisäisestä havainnosta yhteiskunnalliseen muutokseen

Myöhemmin Sabriye matkusti Tiibetiin ja perusti koulun sokeille lapsille, jotka olivat hylkiön asemassa omassa yhteiskunnassaan. Saatuaan asianmukaista koulutusta he löysivät nopeasti sisäisen voimansa. Kun joku satunnainen tallaaja sattuu kiusaamaan jotakin hänen sokeutensa tähden, hän saa pähkinän purtavakseen: ”Pystyn lukemaan pimeässä huoneessa – pystytkö sinä? Tämä ei ole viisastelua, vaan silkka tosiasia. Sokea puhuu maailmasta, jossa havainto syntyy sisältäpäin, ei asioiden pinnalta. Toinen lapsi, joka hymyilee ja sanoo olevansa onnellinen sokeudestaan, koska hän on perheensä ainoa, joka osaa lukea, kirjoittaa, puhua kolmea kieltä ja käyttää internetiä, ei romantisoi tilaansa. Hän elää sisältä ulospäin.

Sokea lapsi, joka liikkuu maailmassa kaikuluotauksen avulla, ei kompensoi näön puutetta. Hän havaitsee tilan rakenteen suoraan, ilman visuaalisen melun häiriötä. Poika, joka sanoo: ”Osaan lukea pimeässä huoneessa – osaatko sinä sitä?”, ei ole viisastelija. Hän puhuu maailmasta, jossa havainto syntyy sisältäpäin, ei asioiden pinnalta. Toinen lapsi, joka hymyilee ja sanoo olevansa onnellinen sokeudestaan, koska hän on perheensä ainoa, joka osaa lukea, kirjoittaa, puhua kolmea kieltä ja käyttää internetiä, ei romantisoi tilaansa. Hän elää sisältä ulospäin.

Solar Mamas ja yhtenäisyyden periaate

Solar Mamas -ryhmän naiset, jotka oppivat rakentamaan aurinkolamppuja ilman muodollista koulutusta, eivät menestyneet siksi, että joku antoi heille voimaa. He menestyivät, koska joku luotti heidän luontaiseen eheyteensä ja johdonmukaisuuteensa. Sabriye Tenberken ja Paul Kronenberg rakensivat koko mallinsa tälle periaatteelle: ei pelkästään tarjota apua tai pelastaa, vaan mobilisoida sisäinen potentiaali ja aktivoida olemassa oleva johdonmukaisuus luomatta riippuvuutta,. Heidän tavoitteenaan on tehdä itsestään tarpeettomia. Nykyään sokeat tiibetiläiset pyörittävät omia koulujaan, ohjelmiaan ja instituutioitaan itse. Johdonmukainen, kestävälle perustalle rakennettu järjestelmä pitää itse itseään yllä.

Kaikkien näiden elämänkokemusten kautta yksi totuus tulee selväksi: johdonmukaisuus on sisäinen suuntautuminen, joka tekee elämästä toimivan. Se on kyky havaita, toimia, luoda ja navigoida todellisuudessa sisältä ulospäin. Sitä ei opita. Se paljastuu. Se on paluu perusasioihin – alkuperäiseen ihmisen käyttöjärjestelmään, joka pysyy koskemattomana jokaisen rajoituksen, jokaisen haasteen ja jokaisen tarinan alla.

Rajoittamaton tunneäly

Näitä ihmisiä ei yhdistä pelkästään optimismi tai poikkeuksellinen vahvuus, vaan syvällisempi tunneälyn muoto : vapaus tarkastella todellisuutta uudesta näkökulmasta sisältäpäin. He eivät vertaa itseään kuvitteelliseen normaaliuden standardiin. He havaitsevat sen, mikä on – omat todelliset voimavaransa – ja rakentavat elämänsä niiden pohjalta. Li Ziqin elämä tuntuu rikkaalta, ei siksi, että hänellä olisi enemmän resursseja, vaan siksi, että hän näkee voimavaransa selvästi ja arvostaa ja hyödyntää niitä täysimääräisesti. Monet ihmiset elävät runsaudessa, mutta löytävät silti syitä valittaa; hän elää yksinkertaisesti, mutta löytää loputtomia mahdollisuuksia.

Nick Vujicicin tarina havainnollistaa tämän periaatteen silmiinpistävän selvästi. Kun hän syntyi, hänen vanhempansa olivat järkyttyneitä ja jättivät hänet sairaalaan. Myöhemmin, kun nuori Nick kysyi: ”Mitä minä voin ylipäätään tehdä?”, he vastasivat rehellisesti: ”Emme tiedä.” He eivät antaneet oman rajallisen käsityksensä määrittää poikansa tulevaisuutta. He jättivät mahdollisuudet avoimiksi. Ja tämä avoimuus on kaikkein tärkeintä.

Nick ei syntynyt täysin ilman jalkoja – hänellä on pieni jalka, jossa on kaksi varvasta ja joka on kiinnittynyt suoraan hänen lantioonsa. Hän kutsuu sitä omaksi ”kanan koivekseen”, ja juuri tämän jalan ansiosta hän pystyy kävelemään itsenäisesti. Se, mitä muut olisivat saattaneet hylätä epämuodostumana, on hänelle yksi tärkeimmistä voimavaroista. Tämä on johdonmukaisuuden ydin: ei verrata itseään ulkoisiin normeihin, vaan tunnistaa voimavarat, jotka ovat käytettävissä, ja rakentaa elämä sen pohjalta. Se on sama sisäinen suuntautuminen, jonka näemme jokaisessa näistä valonkantajista – elämä, jota eletään sisältä ulospäin.

Kristustietoisuus ja homo noeticus

Nämä henkilöt ilmentävät Kristustietoisuuden elävää arkkitehtuuria – ei uskonnollisena oppina, vaan ihmisen alkuperäisenä yhtenäisyyden mallina. Kristustietoisuus on tila, jossa ihminen ei toimi vääristymän, pelon tai lainatun identiteetin pohjalta. Se on puhdasta sisäistä eheyttä ja yhdenmukaisuutta, sisäistä auktoriteettia, jota nämä henkilöt ilmentävät jokapäiväisessä elämässään. Tässä mielessä he ovat varhaisia ilmentymiä Homo Noeticuksesta – kehittymässä olevasta ihmisestä, joka havaitsee sisäisesti, toimii yhtenäisyyden pohjalta ja navigoi todellisuudessa läsnäolon tunneälyn voimalla pikemminkin kuin menneisyyden ehdollistumien kautta.