Olen välillä ihmetellyt sitä, miten tarkkoja ihmiset ovat siitä, ettei heidän tietonsa vuoda eri rekistereistä vapaille markkinoille. Viime päiviin asti olen kysellyt itseltäni, mikä tässä on se varsinainen vaara. Vaikka olen todistanut näitä vaaroja vuosikymmenet. On olemassa ties kuinka paljon yrityksiä, joiden koko bisnesidea perustuu siihen, että ne haalivat kuluttajien ja yritysten tietoja eri rekistereistä ja yrittävät luoda raha-automaatteja niiden pohjalle.
Viimeksi saamani perintätoimiston lasku on vain ajankohtaisin muistutus tästä. Olen nyt ihmetellyt, miten Helsingin kaupunki, jolla on oma taloushallintopalvelu, on antanut hammaslääkärilaskun Svea Perintään, jonka koko bisnesidea on veloittaa korkoja ja huomautuskuluja (laskusta, jota en ole edes saanut.) Ajattelimme tämän johtuvan siitä, että kaupunki käyttää joissakin terveydenhoitopalveluissa yksityisiä toimijoita, joiden kytkökset ovat milloin missäkin.
Kun perustin toiminimeni 2001 sain lukuisia puheluita näkyvyyttä tarjoavilta netti- ja yritysluettelojen laatijoilta. Kun huomasin, että suuri osa tuotostani olisi mennyt näiden teoreettista näkyvyyttä tarjoavien yritysten listoihin, pistin pelin poikki. Aikakauslehtien suoramarkkinoijille ilmoitin yks’kantaan, että en tiedä mistä olette tietoni saaneet, mutta en ole teiltä tilannut koskaan mitään, enkä tilaa nytkään.
Tietomme parasiittisen talouden perustana
Tietomme toimivat siis yksinkertaisimmillaan parasiittisen talouselämän perustana. Kuluttajilla ja yrityksillä on teoriassa vapaa valinta tuotteisiin ja palveluihin nähden, mutta herää kysymys kuinka vapaita valintamme ovat kun meille tyrkytetään tuotteita ennen kuin olemme edes rauhassa ehtineet tutustua tarjontaan. Markkinat toimivat mielikuvia luoden ja manipuloitavissa olevat ihmiset vahvistavat mielikuvia, jotka sopivat omaan ulkoiseen habitukseen.
Kyse ei ole loppupeleissä siitä, että joku haluaa salata todellisen ikänsä nuorekasta imagoaan vahvistaakseen. Tämä tuli hyvin selväksi 1990-luvun lama-Suomessa. Ihmisille luotiin mielikuva, ikäänkuin lama olisi luonnonkatastrofiin verrattavissa oleva ylivoimainen este/tapahtuma (lakikielessä force majeure). Näin varmasti olikin siinä mielessä, että useimmat ihmiset eivät olleet edes tietoisia siitä, mitä kulisseissa tapahtui.
Se on selvinnyt vasta jälkeenpäin kun ihmiset ovat kertoneet kokemuksistaan ja valtion, pankkien ja perintätoimistojen epäpyhä allianssi ja riistokapitalismin (kasinotalouden) toimintaperiaatteet ovat käyneet selväksi tavalliselle tallaajalle. 1990-luvun lama Suomessa oli suurelta osin tietoisesti toimeenpantu omaisuuden uusjako. Pankit myivät kannattamattomat riskiluotot (roskalainat) perintätoimistoille, joiden koko bisnesidea perustuu siihen, että ne perivät huomautuskuluja ja korkoa koron päälle ‘pääomastaan’ eli ihmisten omaisuudesta.
Selkein esimerkki tästä oli matkailuyrittäjä, joka joutui vaikeuksiin, eikä pystynyt maksamaan risteilyalukseen saamaansa lainaa. He löysivät kuitenkin laivalle ostajan Saksasta. Mutta -kuinka ollakaan – laivan omistus oli siirtynyt velkojalle, eikä heillä ollut lupa myydä sitä. Sama kuvio toistui kymmenissä (sadoissa) tuhansissa tapauksissa eri variaatioin enemmän tai vähemmän raskain seurauksin.
Varmistaakseen omaisuuden uusjaon jouhean prosessin valtiojohto teki sopimuksen (Koiviston konklaavi), ettei ‘väärä’ osapuoli – eli omaisuuttaan suojelevat yritykset – koskaan saa voittaa oikeudessa. Vallan kolmijako menetti merkityksensä kun valtion talous piti saada EU kuntoon. Pörssiyritykset käärivät isot voitot kun niille taattiin käytännössä loputtomasti ilmaista työvoimaa työttömyyskortistosta valtion päätöksillä. Vanhempi siskoni rakensi kahdeksan euron päiväpalkalla tietokantaa isolle lannoitefirmalle.
Yksilöiden vapaa valinta eli vapaus määrittää, milla hinnalla myy työvoimansa ei merkinnyt mitään yhtälössä, jossa valtiojohto määräsi työttömät konkurssin partaalla olevien pörssiyrityksen apuun. Siskollani oli loputtomasti ideoita, miten hän voisi toimia yksityisenä ammatinharjoittajana, mutta perustoimeentulonsa turvatakseen hänen oli lakkautettava toiminimi.
Loismaiset rakenteet synnyttävät lisää loisia
Kun kansalaisilta oli riistetty omaisuus ja toimeentulon edellytykset moni jättäytyi valtion tarjoaman perustoimeentulon varaan ja lakkasi tukemasta parasiittista taloutta millään tavalla. Ja tästähän vähemmin vaurioin selviytyneet ihmiset innostuivat: he kutsuivat näitä sosiaalituilla eläviä ihmisiä parasiiteiksi. Näkemättä, että parasiitit luovat parasiitteja.
Meillä kaikilla on teoriassa mahdollisuus luoda vaurautta ja hyvinvointia tyhjästä, mutta aineellisella tasolla tämä mahdollisuus on käytännössä keinotekoisesti rajoitettu minimiin harvoille ja valituille. Ihmisten niukkuusmentaliteetti ei tue vapaata luomistyötä.
Virallisten totuuksien kaninkolot
Nämä parasiittiset kuviot ovat vuosikymmeniä painaneet minua. Viime viikolla tämä kirjoitukseni tyssäsi jatkuvasti siihen, että hukuin keinotekoisesti luotuihin kaninkoloihin, jotka on rakennettu virallisten, historiallisten totuuksien ympärille ja joista ei näyttänyt olevan ulospääsyä. Voimme väitellä loputtomasti ihmisten motiiveista, tiettyihin henkilöihin liitetyistä leimoista ja siitä, missä on terve järki ja totuus missäkin asiassa, mutta väittelymme ei vie meitä lähellekään sitä, mihin pyrimme.
Se vain sulkee meidät sairaisiin riippuvuuden malleihin, jotka lukitsevat meidät tunnetasolla ylläpitämään perittyjä kertomuksia. Kollektiivinen totuutemme vaihtelee sen mukaan, mikä tarina on kussakin ajassa suosituin yhteisön sisällä.
Virallisten totuuksien taakse katsominen
Olen aina ajatellut, että meidän pitäisi kollektiivisella tasolla nähdä virallisten totuuksien ja harhautusten tuolle puolen ja tunnustaa yhteisön tasolla asioiden oikea laita terveen järjen näkökulmasta. Tästä on osoituksena kirjoittamani artikkelisarja ‘On aika rehabilitoida ihmiskunta’, joissa esitän mielipiteeni, että meidän on rehabilitoitava tietyt demonisoidut henkilöt, jotta voimme itse kasvaa henkisesti.
Emme itse asiassa kuitenkaan ole ollenkaan sidottuja siihen, kuinka lähipiirimme näkee yhtenäiskentän ja miten se määrittelee totuuden. Parasiittiset rakenteet eivät ole ulkoisia hirviöitä, vaan sisäisen suvereniteetin puutteen jatkeita. Ne voivat toimia vain niin kauan kuin ihminen antaa ulkoisten tarinoiden määrittää oman identiteettinsä ja oman kokemuksensa merkityksen.
Heti kun ihminen palaa omaan keskukseensa — siihen intuitiiviseen, terveen järjen ohjaamaan minään — parasiittinen rakenne menettää otteen. Se ei kaadu taistelulla, vaan sillä että ihminen lakkaa olemasta sen energialähde. Tämä on todellinen rehabilitaatio: ei demonisoitujen henkilöiden arvon palauttaminen, vaan oman sisäisen maailman tunnustaminen.
Paluu todelliseen minään
Tämä ei tarkoita sitä, että sanoutuisimme irti yhteiskunnasta ja kollektiivisesta tietoisuudestamme. Se tarkoittaa sitä, että annamme ohjat todelliselle minällemme, joka toimii intuitiivisesti terveen järjen hengessä. Sitä ei määritä tarinat, joita ihmiset kertovat toisilleen ja jotka yleensä määrittävät toimintaamme. Todellisen minämme hyväksyminen elämämme päähenkilöksi on oikeus, jonka olemme odottaneet oikeusjärjestelmän, valtiojohtajien ja maailman poliitikkojen antavan meille.
Mutta kenelläkään ulkopuolisella ei ole valtaa sisäiseen maailmaamme. Me voimme tehdä oikeutta itsellemme vain itse oman tietoisuutemme rajoissa. Me voimme poistaa rajat kokonaan ja astua todelliselle paljastusten tielle, jonka kohde on todellinen minämme. Sen rinnalla tietyt henkilöt, joiden rikoksia odotamme oikeuslaitoksen tuomitsevan, ovat vain menneen maailman vääristymiä.
Koherentti keskus pinnan alla
1990‑luvun laman seuraukset eivät kadonneet myrskyn laannuttua; kun tuulet hiljenivät, hiljaisuus paljasti vasta silloin kaiken sen tuhon, jonka myrsky oli jättänyt jälkeensä. Silti totuudella on oma hiljainen tapansa nousta esiin, sillä yhtenäiskentän toimintaperiaate on koherenssi — riippumatta siitä, kuinka kauan vääristyneet toimintamallit ovat luoneet todellisuutta.
Vielä nykyäänkin, kun Suomea kuvataan maailman onnellisimmaksi maaksi, todellisuus on monisyisempi kuin yksikään tilasto pystyy tavoittamaan. Jotkut näkevät tällaisissa vertailuissa manipulointia; toiset taas aistivat syvemmän muutoksen — että monet ovat löytäneet keskuksensa uudelleen ja elävät intuitiivisesta vakaudesta käsin, ilman tarvetta hakea ulkoista hyväksyntää. Tässä mielessä suomalaisten hiljainen ja introspektiivinen sisäinen maisema heijastaa yksinkertaisesti paluuta läsnäolon luonnolliseen rytmiin. Ja kun yhteiskunta muistaa edes häivähdyksen omasta koherenssistaan, parasittiset rakenteet menettävät voimansa, ja elävä järjestelmä alkaa parantua.
Video:
URGENT‼️It’s Now Time For You To Rise