Vapaus totuudessa – yhtenäiskentän johdonmukaisuuden palauttaminen

Canadian geese flying in formation

Viime vuosina olemme usein kuulleet puhuttavan joukkopidätyksistä — ajatuksesta, että yhtenäiskenttä poistaa haitalliset elementit palauttaakseen tasapainon. Että negatiiviset elementit eivät voi ylläpitää olemassaoloaan yhtenäiskentän johdonmukaisessa, elämää ylläpitävässä rakenteessa. Kun ajattelemme joukkopidätyksiä, meille syntyy yleensä mielleyhtymä Jeffrey Epsteiniin, ihmiskauppaan, korruptoituneisiin poliitikkoihin, mafian verkostoihin ja muihin julkirikollisuuden muotoihin.

En ole koskaan kokenut ajatusta joukkopidätyksistä omakseni. Ei siksi, että puolustaisin rikollisuutta, vaan koska olen aina tuntenut, ettei neutraali yhtenäiskenttä toimi rankaisemalla. Miksi rangaista ihmisiä siitä, että he käyttävät yksilönvapauttaan — ihmisoikeuksien kulmakiveä, jota arvostamme kaikilla elämänalueilla?

Yhtenäiskenttä on puhtaasti informaatiokenttä. Se toimii tähtitieteellisellä tarkkuudella myös aineellisella tasolla. Minusta on kauan tuntunut siltä, että ajatus joukkopidätyksistä ulottuu paljon syvemmälle kuin ihmiset yleensä ymmärtävät. Kyse ei ole pelkästään oikeasta tai väärästä, tai moraalisesta tai eettisestä käyttäytymisestä. Kyse on siitä, että yhtenäiskenttä palauttaa tasapainonsa – mikä on sen ainoa tavoite – huolimatta kaaoksesta, joka on seuraus epäjohdonmukaisista toimintatavoistamme. Tasapainon palautuminen ei ole taistelua, vaan luonnollinen seuraus informaatiokentän logiikasta. Se konkretisoi vanhan sanonnan:

Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan.

Petoksen arkkitehtuuri

Viime aikoina olen ollut true crime tapausten lumoissa, sillä ne näyttävät selvääkin selvemmin, että totuus on aina läsnä huolimatta siitä, miten ihmiset pyrkivät sitä vääristelemään. Kun yhtenäiskenttä palaa tasapainoonsa oikeus toteutuu ajan hampaissa vääjäämättä. Mieleeni on noussut hiljaa ajatus: tätä tarkoittaa puheet massapidätyksistä! Kyse ei ole pelkästään julkirikollisten pidätyksistä, vaan rikollisista, jotka ovat vuosikymmenten ajan ‘sulautuneet massaan’. Jotka ovat ehkä vuosikymmenten ajan toimineet yhteisönsä tukipilareina näyttämättä todellista luonnettaan.

Voimme väittää, että se, mitä joku on tehnyt menneisyydessä paniikissa tai äkkipikaistuksissa, ei ole hänen todellinen luonteensa. Mutta yhtenäiskenttä ei tulkitse yksilölllisiä toiveitamme ja aikomuksiamme. Se, mikä on todellisuudessa tapahtunut — myös sekoilumme ja totuuden peittely — leviää holografisessa yhtenäiskentässä energeettisellä tasolla kuin kaiku.

Yhtenäiskentän manipulointi

Kaikkien rikosten yhteinen nimittäjä on informaatiokentän manipulointi. Monet puhuvat – jopa ihaillen – ”täydellisestä” rikoksesta. Ihmiskunta näyttää elävän illuusiossa, että voimme harhauttaa yhtenäiskenttää. Todellisuudessa kaikki toimintamme on avoimesti totuuden sisällä, mikä on yhtenäiskentän perusta. Ihmiset voivat vain yrittää harhauttaa toisia ihmisiä. On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin totuus paljastuu – eli milloin ihmiset tulevat tietoisiksi yksityiskohdista ja pystyvät yhdistämään ne. Johdonmukaisuus on yhtenäiskentän luonnollinen älykkyys. Se ei taistele vääristymiä vastaan, vaan integroi ne totuuden kautta.

Aikaperspektiivillä ei tässä yhteydessä ole merkitystä. Ihminen saattaa lyhyellä tähtäimellä toimia johdonmukaisesti, mutta samalla kaivaa maata jalkojensa alta, mikä tulee ilmeiseksi kun yhtenäiskenttä palaa nollapisteeseen, mikä on yksinkertainen totuus informaatiokentässä.

MINÄ OLEN -läsnäolo kaikkialla (omnipresence)

Puhumme rikoksista ihmisyyttä vastaan ja ajattelemme siinä yhteydessä lähinnä vapauden ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Mutta todellinen rikos on epäloogisuus yhtenäiskentän suhteen, sillä sen perusluonne on loogisuus (Logos).

Sen ydin on MINÄ OLEN -tietoisuus — puhdas läsnäolo ilman pelkoa. Se toimii tähtitieteellisellä tarkkuudella jopa aineellisella tasolla. Tietoisuus itsessään – MINÄ OLEN -läsnäolo – on neutraali ja hierarkiaton. Mutta yhtenäiskentän tasolla MINÄ OLEN on hierarkkinen rakenteellisessa mielessä: se on yläpuolella.

Intuitiivinen yhteytemme yhtenäiskenttään on yksi aineen ilmentymä. Se ei välttämättä nouse suoraan yhtenäiskentän MINÄ OLEN -tietoisuudesta, kuten usein ajattelemme. Intuitio saattaa aiheuttaa pelkoa, mikä on selkein osoitus sen aineyhteydestä: Pelko syntyy fyysisellä, aineellisella tasolla. Yhtenäiskentän MINÄ OLEN -tietoisuudessa ei ole pelkoa. Se on puhdasta läsnäoloa.

Koherenssin nousu

Epälooginen, inkoherentti toimintamme synnyttää pelon ja turvattomuuden tunteet, jotka seuraavat meitä kaikkialle, ellemme ole ankkuroituneita yhtenäiskentän tietoisuuteen. Eräänä yönä näin unen, joka paljasti jotakin olennaista siitä, miten koherenssi palautuu yhtenäiskentässä:

Unessa menin tapaamaan ystävää, joka oli muuttanut uuteen kotiin. Kaikki vaikutti tavalliselta, mutta kun olin lähdössä, kehoni ei totellut minua. Tunsin olevani vangittu, katsoen suoraan jonkin pimeän ja pahantahtoisen olemuksen silmiin. Kuulin askelten kai’un huoneessa, jossa olin tiettävästi ystäväni kanssa kahdestaan. Ilmassa oli kaikki pelon ainekset, mutta tietoisuuteni pysyi hämmästyttävän kirkkaana.

True crime -tarinat ja kollektiivinen pelkokuvasto pysyivät taka-alalla kuin epämääräinen kohina. Ne eivät saaneet minusta otetta. Sen sijaan että olisin panikoinut tai yrittänyt puolustautua, sisälläni nousi puhtaasti varmuus omasta olemuksestani: minun ei tarvitse taistella mitään vastaan. MINÄ OLEN SE MIKÄ OLEN. Yksinkertainen, jääräpäisen rauhallinen läsnäolo — maadoittunut, järkähtämätön, itsestään selvä.

Kuplan puhkeaminen

Tämä oivallus muutti koko kentän. Unesta ei tullut painajaista. Epäkoherentti läsnäolo menetti voimansa. Kokemukseni orientoitui oman olemukseni, ei ulkopuolisen hälinän mukaan. Herätessäni olin yllättynyt omasta tyyneydestä ja rauhallisuudesta. Unessa oli ollut kaikki musertavan painajaisen elementit.

Kun avasin puhelimeni ja sen taskulampun kello oli 3:23. Enkelinsiipimobile vuoteeni yläpuolella välkehti tuulettimen ilmavirrassa. Sen yläpuolella kimalteli hopeinen kolibri. Molemmat liikkuivat pehmeästi, kuin muistuttaen, että kenttä pysyy ehjänä myös dramaattisen kohtaamisen jälkeen.

Unen viesti koherenssista paineen alla

Uni havainnollistaa keskeisen totuuden: koherenssi ei ole häiriön puuttumista, vaan kykyä pysyä omana itsenään häiriön sisällä.
Yhtenäiskenttä ei estä haasteita — se estää pirstoutumisen. Kun identiteetti pysyy linjassa, pelkokertomukset menettävät auktoriteettinsa ja kenttä järjestyy uudelleen läsnäolon, ei reaktion, ympärille.

Quantum Nexus:
Enter the Zero Point Field and Restructure Your Reality

Päivitys 10.09.26 — Energiaportaali

Eilinen (9.9.26) kantoi sitä oudon kevyttä tunnetta, kuin olisi leijunut olemassaolon ja hiljaisen ajattomuuden välissä. Quantum Nexuksen viestit tuntuivat uppoavan minuun itsestään selvinä oivalluksina — ne eivät olleet ajatuksia, vaan energiaa, joka nousi kentästä. Vuosi sitten pystyin tuskin tavoittamaan viestien sanomaa; nyt ne laskeutuvat selkeytenä.

Päivät kuten 9.9. ovat energiaikkunoita — hetkiä, jolloin sisäinen kohina hiljenee ja järjestelmä kalibroituu uudelleen. Se voi tuntua hämmentävältä, mutta mikään ei ole pielessä. Sitä ei pidä vastustaa, turruttaa tai yrittää palauttaa “normaaliin”. Kenttä vain järjestää itseään.

Sekavuus ei ole virhe.
Se on merkki asioiden asettumisesta kohdilleen.

Videot:

Quantum Nexus:
Chosen One! You Are Entering the 5th Dimension
Quantum Nexus:
I AM: The Forgotten Quantum Gateway to the Divine State

Valirin viimeisimmissä videoviesteissä tarkastellaan yhtenäiskentän johdonmukaisuuden ja vääristymän tasoja.

Valir, Pleiadian Emissaries:
The Zero Point Energy Wave
Valir, Pleiadian Emissaries:
Religions and Disclosure
1 ... 2 ... 3 ... 4 ... 5 ... Share