Pyhä Henki = Uusi maailmanjärjestys (NWO)

Tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan Raamattu on yhtä väkivaltainen kuin Koraani. Tutkimuksen tekijä Tom Andersson on ohjelmistoinsinööri. Hänen tutkimuksensa lähtee puhtaasti kielellisestä ilmaisuista, eikä se ota huomioon kirjojen sisältöä tai kristinuskoon, juutalaisuuteen ja islamin uskoon liittyvää ongelmakenttää. Raamatun sanoman tulkinnassa on ymmärrettävä, että siinä on kaksi osaa. Ensimmäinen osa, Vanha Testamentti on juutalaisten kuvaus heidän tiestään…

Olenko minä veljeni tai siskoni vartija?

Ollessani ensimmäistä kertaa Kiinassa 1990-1992 vierailin eräässä vanhainkodissa. Se oli iso laitosmainen kerrostalokompleksi, jossa vanhukset asuivat kahden hengen huoneissa pitkien käytävien varrella. Jokainen maksoi ylläpidosta kuukausittain huomattavan summan silloiseen kansan tulotasoon nähden. Kun kiertelimme laitoksessa minusta oli pöyristyttävä vastakohta siinä, millaiset tilat asukkaille oli järjestetty uskonnon harjoittamiseen ja millaisissa tiloissa heidän täytyi toimia arkipäiväisistä perustehtävistä…