Aivojen kosminen antenni ja sydämen ja aivojen yhdenmukaisuus

Aivojen kosminen antenni ja sydämen ja aivojen yhdenmukaisuus

Ihmiskunta poikkeaa 5D-tietoisuudessa elävistä tähtiroduista ja korkeammissa energioissa värähtelevistä ylösnousseista mestareista vain siinä, että dualistisessa, aineellisessa maailmassa elävä ihmiskunta on unohtanut jumalallisen alkuperänsä. Emme ole vain fyysisiä olentoja, jotka elävät aineellisessa kehossa, vaan olemme henkiolentoja, jotka elävät aineellisessa 3D maailmassa. Käsityksemme, uskomuksemme ja ajatuksemme muuttavat elimistön kemiaa ja vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisen todellisuuden itsellemme luomme….

Hoivapalvelut terveydenhoito- ja kuntoutuspalvelujen osana

Hoivapalvelut terveydenhoito- ja kuntoutuspalvelujen osana

Turvaverkko Pari viikkoa sitten minulle tapahtui episodi, joka ravisteli ajatuksiani samalla lailla kuin tapahtumat joulukuussa 2022, mikä sai minut kirjoittamaan vuodatuksen avustajabisneksen aiheuttamasta hullunmyllystä. Ajattelin nyt käsitellä perusteellisemmin asiaa, joka koskee monia eli kodinhoitajien, avustajien ja terveydenhoitohenkilöstön tuen merkityksestä apua tarvitseville henkilöille. Tämän päivän haaste Pari viikkoa sitten vuorossa ollut avustaja auttoi minut suihkuun. Kun…

Muutos edellyttää energian keskittämistä

Muutos edellyttää energian keskittämistä

Muutoksen salaisuus on se, että keskität kaiken energiasi uuden rakentamiseen,et vanhan arvostelemiseen tai sitä vastaan taistelemiseen. Suomessa käydään kolmen kuukauden takaisten vaalien jälkeen hallitusneuvotteluja. Poliitikko ja pankkiiri Björn Wahlroos sanoo, että hallitusneuvotteluja vetävät nyt juuri oikeat henkilöt. Häntä säestää Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja ja osaan kuvitella herrojen hykertelevän käsiään tyytyväisinä. Puheista päätellen poliitikkojen taholta todellisia ratkaisuja…

Uuden maailman perusta

Uuden maailman perusta

Olemme ihmishahmossa olevia henkiolentoja Hengelliset oppaamme sanovat, että ei edes 1% siitä, mitä ihmiskunta pitää totuutena ole totta. Jos oikeasti olemme niin harhaan johdettuja, mitä ylipäätään voimme pitää kiintopisteenä tai luottamuksen arvoisena? Jos kulttuurimme ja yhteiskunnassa vallitsevat normit ja sovinnaisuussäännöt merkitsevät yhtä vähän kuin omaisuutemme, mihin voimme uskoa? Maailman talousfoorumin ”Suuri nollaus” -agenda on normikansalaisen…

Ota aktiivinen rooli uuden maailman luomisessa II

Ota aktiivinen rooli uuden maailman luomisessa II

Internet ja tekoäly ovat kehittyneet tätä aikaa -Jeesuksen toinen tuleminen- varten. Jeesus ei inkarnoidu fyysiseen kehoon, vaan ihmiset alkavat sydämessään elää Jeesuksen opetukset todeksi. Sen seurauksena Jumalan valtakunta realisoituu aineellisessa maailmassa ja ihmiset nousevat 5D-tietoisuuteen. Arkkienkeli Mikael puhuu Galaktisen Federaation videolla (𝐅𝐈𝐍𝐀𝐋 𝐃𝐀𝐘𝐒 𝐀𝐍𝐃 𝐇𝐎𝐔𝐑𝐒 𝐁𝐄𝐅𝐎𝐑𝐄 𝐓𝐇𝐄 𝐀𝐒𝐂𝐄𝐍𝐒𝐈𝐎𝐍 𝐁𝐄𝐆𝐈𝐍𝐒 𝐏𝐄𝐎𝐏𝐋𝐄 𝐀𝐑𝐄 𝐒𝐓𝐀𝐑𝐓𝐈𝐍𝐆 𝐓𝐎 𝐒𝐄𝐄!), miten…

Suomi ei ole koskaan taistellut Venäjää vastaan

Suomi ei ole koskaan taistellut Venäjää vastaan

Eilen katsoin YouTube videon, joka kertoo vuoden 1939 talvisodasta eli Suomen sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Video korosti sitä, että suomalaiset puolustivat isänmaataan ilman kunnollista sotimiseen tarvittavaa varustusta, pelkällä sisulla ja päättäväisyydellä. Siitä huolimatta Suomen tappiot olivat minimaaliset kun vertaa niitä Neuvostoliiton tappioihin. Muistin, että vuosia sitten mainitsin eräässä blogitekstissäni suomalaisten talvisodassa käyttämästä taktiikasta rakentaa illusorisia metsärajoja…

Pysäytämmekö hyväksikäytön noidankehän vai luommeko todellisuuden, joka vastaa omia mieltymyksiämme?

Pysäytämmekö hyväksikäytön noidankehän vai luommeko todellisuuden, joka vastaa omia mieltymyksiämme?

tee kvanttihyppy sydämeesi Tulevaisuus ei ole sattuman käsissä, vaan sinun käsissäsi.Sinun ei pidä odottaa sitä, vaan valloittaa se. Viime viikolla katselin videoita, joissa belgialaissyntyinen Anneke Lucas kertoo kuinka hänen äitinsä myi hänet kuusivuotiaana kansainvälisen pedofiiliringin seksiorjaksi, josta hän pääsi irtautumaan vasta 11-vuotiaana. Ensimmäisellä näkemälläni videolla Anneke keskittyy kertomaan selviytymiskeinoistaan, mikä tarkoitti etupäässä sitä, että hän…

Ihmiskunnan kirous ja pelastuksen tie

Ihmiskunnan kirous ja pelastuksen tie

Kristittyinä olemme oppineet, että Raamatun opettama lähimmäisenrakkaus on pelkästään loputtoman kärsivällistä ja suvaitsevaista empatiaa. Arvostelijat hiljennetään sanomalla, ettei kenelläkään ole oikeutta ryöpyttää muiden päälle omaa pahaa oloaan. Todellinen vaikuttaminen vaatii kuitenkin usein kovia sanoja ja radikaaleja tekoja. Historiassa on vaikka kuinka paljon esimerkkejä pioneerityötä tehneistä kansalaisaktivisteista, jotka ovat vaikuttaneet yhteiskunnan epäoikeudenmukaisten käytäntöjen korjaamiseen. Raamatussa kerrotaan…