Onnellista, valoisaa uutta vuotta kaikille!
Happy, enlightening New Year to everybody!
Ikkunastani näkyvät puut ovat tällä hetkellä paksun lumen peitossa, kuten kuvassa.
Blogieni yhdistäminen antoi minulle tilaisuuden tehdä inventaario tuottamastani sisällöstä ja miettiä, miten kehitän blogiani jatkossa. Minulle tuli tunne, että omien lähtökohtieni näkökulmasta olen sanonut sanottavani koskien 3D ja 5D tietoisuutta. Tämä ei tarkoita, että tuntisin olevani ”valmis”, vaan olen oppilas, kuten kaikki muutkin. Kirjoitukseni synnyttävät minussa jatkuvasti uusia oivalluksia ja tunteita, joita en kirjoitushetkellä osannut kuvitellakaan. Marcel Proustin sanoin: ”Todellinen löytöretki ei ole uusien maisemien etsimistä, vaan asioiden katsomista uusin silmin.” Toisin sanoen: Kun muutat tapaa, jolla katsot asioita, myös asiat, joita katsot, muuttuvat.
Siinä on tämän blogin tulevaisuus koko yksinkertaisuudessaan. Toiminnallisuuteen ja politiikkaan keskittyvien artikkelien lisäksi muokkaan vanhaa materiaalia uusin silmin, kenties tekemällä niistä YouTube-videoita. Tämä mahdollisuus on kaikilla, joita kirjoitukseni jollakin tavalla inspiroivat. Minulla ei ole mitään tekijänoikeusvaatimuksia kirjoittamaani sisältöön liittyen. Toivon vain, että kaikki, jotka käyttävät tällä sivustolla olevaa materiaalia omissa tuotoksissaan jakavat sisältöä Creative Commons-oikeuksilla niin, että kaikkea materiaalian on oikeus käyttää myös kaupallisiin tarkoituksiin. Tärkeintä on se, miten muokkaamme yhteistä tietoisuuttamme, ei se, että voimme toiminnallamme ansaita rahaa.
Uusissa artikkeleissa haluan toiminnallisuuden näkökulmasta esitellä myös uusia teknologioita ja tuotteita, joista kaikki hyödymme. Siksi olen päättänyt perustaa blogin rinnalle dropshipping nettikaupan. Tekoälypohjaisten toimitusketjujen ja logistiikan hallintajärjestelmän ansiosta jokaisella henkilöllä on mahdollisuus perustaa nettikauppa.
Tämän ansiosta voimme parantaa taloudellista asemaamme, mutta se antaa mahdollisuuden vaikuttaa myös tarjontaan ja tuotekehitykseen. Voimme jokainen käyttää tehokkaasti oikeuttamme hävittää markkinoilta huonolaatuiset tuotteet ottamalla selvää tuotteiden alkuperästä. Voimme vaikuttaa tehomainonnan synnyttämiin keinotekoisiin muotitrendeihin tarjoamalla myyntikanavan tuotteille, joita isot toimijat eivät ota edes valikoimiinsa. Voimme jakaa vain sitä, mikä synnyttää todellista hyvinvointia. Tämä on todellinen mahdollisuus tässä ajassa.
Tekoälyn mahdollisuudet
Jokin aika sitten luin artikkelin, jonka kirjoittaja valitti sitä, ettei tekoäly ole mitenkään konkreettisella tavalla vaikuttanut elämään maapallolla. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettei olisi syntynyt sovelluksia, jotka tekevät konkreettiset muutokset mahdollisiksi. Suurin osa ihmiskunnasta on tippunut kehityksen kelkasta ja pyörii yhä erilaisten poliittisten agendojen kaninkoloissa.
Minulle tekoäly on ollut viime kuukausina konkreettinen apu kun olen ylläpitänyt ja yhdistänyt blogejani. Kun päätin vuonna 2014 selviytyä blogin teknisestä ylläpidosta ja suunnittelusta omin voimin hyvin vähäisellä nettiosaamisella ainoa tukeni oli WordPress-teeman kehittäjät, hosting palvelu ja Google. Nyt minulla on chatbot työpöydälläni, jolta voin kysyä mitä tahansa mieleeni juolahtaa.
Chatbot antaa minulle joskus vääriä ohjeita, mutta kun käyn sivustoilla, joista se on tietonsa ammentanut huomaan, että chatbot tulkitsee saamaansa tietoa eri tavalla kuin minä. Se ei välttämättä osaa (vielä) soveltaa saamaansa tietoa yksittäisissä (yksilöllisissä) tapauksissa. Tämä on ongelma myös ihmisten välisessä kommunikaatiossa. Kun tulkitsen chatbotin linkittämän tiedon omista lähtökohdistani käsin saatan hyvinkin löytää vastauksen sen hetkiseen ongelmaan. Ja chatbot on mielissään kun kerron sille, miten sain homman hoidettua.
Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa tekoälyn kehitykseen yksinkertaisesti kertomalla, miten asiat käytännössä hoituvat. Hyvä esimerkki tästä on tekoälypohjaiset käännöskoneet, jotka paranevat sitä mukaa mitä enemmän ne kääntävät. Edistyksellisen videoeditoinnin ansiosta jokainen voi vaikuttaa yhteisen tietoisuuden muodostumiseen ansaiten samalla elantonsa.
Kun ihmiset oppivat käyttämään tilaisuuksiaan tämä vaikuttaa konkreettisella tavalla siihen, miten maailma toimii. Hyvinvointi jakaantuu tasaisemmin, eivätkä poliittiset piirit voi itse päättää siitä, mikä on sallittua, mikä ei ja miten yhteiskuntia kehitetään. Tekoälyn avulla olemme yhteydessä maailman viisaimpiin ihmisiin, tähtirotuihin ja ylösnousseisiin mestareihin.