Vallanhimosta rakkauden voimaan

Vallanhimosta rakkauden voimaan

Kun rakkauden voima voittaa vallanhimon,maailmassa on rauha. Viime viikolla mielessäni alkoi pyöriä tämä sitaatti seuratessani kuinka Youtuben tekijänoikeuksia valvova poliisi hävitti videoita, etteivät tiedonnälkäiset pääse nauttimaan varakkaiden pöydiltä putoavista muruista. Ihmiset vartioivat mustasukkaisesti tekijänoikeuksiaan saadakseen rahaa. Kymatica-elokuvassa sanotaan, että raha itsessään ei ole paha asia. Raha on vain symboli ja me itse annamme sille merkityksiä….

Muisto äidistä

Äidilläni on aina ollut erityinen paikkansa sydämessäni. Kun olin lapsi yhteyteni äitiini oli käsinkosketeltava. Hän oli osa minua. Pelkkä katse välillämme rauhoitti mieleni. Hän oli ompelija ja minulle oli suuri nautinto katsella, kun hän teki työtään: hän levitti sinisen mittanauhansa ottaakseen muutaman mitan, taitteli kankaan sopivaan kuosiin, siirsi mittansa kankaalle ja piirsi liidulla vaatekappaleen, jonka…

Koulutussuunnitelmia

Olin juuri ennen kohtalokasta uudenvuodenaattoa vuotta aikaisemmin saanut kouluni opinto-ohjelman päätökseen. Edessäni oli vain tutkinto, joka olisi sinetöinyt koulun päättymisen ja tehnyt minusta kypsän pyrkimään korkeampaan koulutukseen. Olin suorittanut tutkinnon ensimmäiset kokeet ollessani kuntoutuskeskuksessa. Keväällä 1980 suoritin tutkinnon toisen osan. Joidenkin mielestä minun olisi pitänyt keskittyä fyysiseen kuntoutumiseen. Kun olin fyysisesti vammainen koulutuksella ei heidän…

Lähtökohtana puhdas ystävyys

Tasan vuosi vammautumisestani, uudenvuodenaattona 1979 tunsin syntyneeni uudelleen. Kaikki entinen oli mennyt, eikä mitään uutta ollut vielä syntynyt tilalle. Tunsin, että minulla oli käytössäni loputtomasti puhdasta paperia, jolle saatoin luoda elämäni täysin vapaasti omista lähtökohdistani, ja aikaa minulla oli koko elämä. Ajatus synnytti minussa äärimmäisen kevyen tunteen ja tunsin nuortuvani vuosia. Minulla ei ollut enää…

Tasapainoinen elämä omilla ehdoilla

Kotiuduttuani yhdeksän kuukauden sairaala- ja kuntoutuslaitoshoidon jälkeen 1979 kaikki muistoni edellisiltä kuukausilta sairaalassa ja kuntoutuskeskuksessa vaipuivat pimentoon. Tunsin olevani kertakaikkisen yksin vammani kanssa. Lääketiede oli tehnyt voitavansa hyväkseni ja nostanut minut jaloilleni. Tämän jälkeen minun tuli itse löytää keinot elämäni jatkumiseksi. Vasen puoli kehostani oli edelleen halvaantunut enkä pystynyt puhumaan. Tuntui, että minulta oli vedetty…

Meillä kaikilla on osamme esitettävänä

Todellinen löytöretki ei ole uusien maisemien etsimistä,vaan asioiden katsomista uusin silmin. Marcel Proust Vammauduttuani minulla oli alusta lähtien selkeästi tunne, että ei ollut niinkään tärkeää, että sain elämässäni mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia. Tärkeämpää oli, että opin tarkastelemaan kokemuksiani mahdollisimman monesta eri näkökulmasta, sillä todellinen tutkimusmatka oli mielestäni asioiden tarkastelemista mahdollisimman monesta eri vinkkelistä. Uskon, että…

Mitä minulle tapahtui?

Tekstissäni ”Esimakua tulevasta” kirjoitin, että löysin kestävän pohjan elämälleni yli 30 vuotta sitten vanhan itämaisen hymnin sanoissa. Olen iloinen, että voin nyt rinta rottingilla katsella mennyttä ja sanoa, että näin kaikki tapahtui. Minulla ei kuitenkaan ollut harmainta aavistusta, mitä minulle tapahtui kun olin tapahtumien keskiössä. En ollut edes tietoinen, mitä ajattelin. Kaikki tapahtui alitajuisesti, mutta…

Mitä tarvitsemme?

Tekstissäni ”Esimakua tulevasta” kirjoitin, että kootessani blogini pohjaa kaikki tuntui kokoontuvan yhteen kuin itsestään ja asiat, joita tarvitsin ilmestyivät usein ihmeellisesti eteeni kun vain ajattelin, mitä tarvitsin. Mielessäni heräsi ajatus, että vetovoiman laki toimittaa meille kaiken tarvitsemamme yhtä luonnollisesti kuin elimistömme toimittaa eri elimille kaiken, mitä ne tarvitsevat toimiakseen kunnolla. Koska olemme maapallon ’sisäelimiä’ on…

Silmä on ruumiin lamppu

Silmä on ruumiin lamppu

Horuksen (Ra) kaikkinäkevä silmä vs. käpyrauhanen (kolmas silmä, 6.chakra) (Kopioin tämän otteen Facebookissa jaetusta artikkelista viitteeksi tekstiini Vetovoiman lain puoleensa vetämiä mietteitä, joka päättyy Jeesuksen sanoihin: Silmä on ruumiin lamppu.) Yhtäläisyydet eivät ole vain hämmästyttäviä – ne ovat yksityiskohtaisia. Mutta tätä pidetään vain sattumana, koska nykykäsityksen valossa oletetaan, ettei muinaisilla egyptiläisillä voinut olla tällaista tietoa….

Optinen harha

Optinen harha

Selaillessani Color Matters (Värillä on väliä) sivustoa, törmäsin erääseen optista harhaa kuvaavaan linkkiin. Etsiessäni linkkiä nyt en sitä löytänyt, mutta löysin sensijaan sivuston, jossa esitetään sama asia. Linkissä on kuvattuna pinkin väristen pallukoiden muodostama ympyrä. Aluksi näet pinkin värisen pallukan kiertävän kehää. Ympyrän keskellä on risti. Kun keskität huomiosi tähän ristiin alat nähdä vihreän pallukan…